Leikit ja lorut

Erilaisia leikkejä

Karjalan leikinhaluiset nuoret saattoivat esimerkiksi sunnuntai-iltana kerääntyä jonkin talon isoon tupaan. Jos talon isäntäväki antoi luvan, sekä nuoret että vanhat aloittivat yhteisen leikin, eli leikit, kuten niitä Kannaksella nimitettiin. Jossakin muualla ne olivat nimeltään kalenat, öiset tai besodat. Leikin alkaessa tytöt ja naiset asettuivat toiselle puolelle tupaa ja miehet toiselle. Vanhempi mies tai nainen valittiin leikin johtajaksi. Koska soittimia ei ollut, leikittiin laulun tahdissa esilaulajan johdolla. Niin sanottuja rinkileikkejä leikittiin aina sen mukaan, mitä laulussa sanottiin. Motoraa leikittiin siten, että toiset pyörivät piirissä ympäri ja samanaikaisesti kaksi paria pyöri piirin keskellä.

Laululeikkien lisäksi on myös paljon näytelmäleikkejä, joita esitettiin mm. joulunpyhien aikana ja häätilaisuuksissa lauluineen ja runoineen. Arvoitusleikeissä se, joka ei arvannut tehtyä kysymystä, saatettiin lähettää hymylään laulaen: ”Hys, hys hymylään, kun et tuotakaan tiedä.”

Kesäisin oltiin hippasilla puiden lomassa. Puuhippa oli sellainen, jossa jokaisella oli turvanaan puu. Toiset yrittivät juosten vaihtaa puitaan ja hippa päästä sellaisen puun turviin, josta toinen oli irrottanut. Pihamaalle saatettiin kokoontua ketun ajoon. Jokaisella oli häntänä nenäliina, riepu tai kukkiva pihlajan tai tuomen oksa. Lauma pyrähti metsään ja ajojahti alkoi. Yksi oli ajaja, joka yritti saada ketut kiinni. Juosta sai vaikka kuinka pitkälle, mutta piiloon ei saanut mennä. Häntää oli aina heilautettava merkiksi.

Lapsista karhu oli sekä pelottava että lystikäs. Kontiosta onkin keksitty monta leikkiä. Karhusilla –leikissä yksi nukkuu karhuna ja toiset ovat marjassa. Pelon tunne häviää usein laululla, siksi lapset rohkaisivat itseään laulamalla: ”Syön, syön karhun marjua, eikä karhu koske.” Sen, jonka karhu sai kiinni, joutuu karhuksi.

Vuodenajat toivat vaihtelua leikeille. Tuiskujen jälkeen, jolloin lumikinokset muovautuivat isoiksi, lapset kiipesivät kukoiksi linnan harjalle. Yksi oli ilman linnaa ja yritti heitellä toisia sieltä alas.

Karjalaisista leikeistä

”Leikki on lapsen työtä” oli tuttu sanonta Karjalassakin, vaikka karjalaisessa perheessä lapsille riitti oikeaakin työtä pienestä pitäen. Lapset otettiin piirakanpaistoon, kaskenraivaukseen ja heinäpellolle heti, kun he kynnelle kykenivät. Moni leikki oli oppia aikuisten työhön. Lähdettiin leikisti metsälle tai leikittiin kotia.

Karjalaisille leikeille ominaista on elävyys ja välittömyys. Missä useampia kyläläisiä kokoontui yhteen, siellä leikki syntyi itsestään. Ellei tuohisia tai puisia varsinaisia leikkivälineitä ollut, puupalikat ja kepitkin kelpasivat. Lehmät tehtiin kivistä ja kävyistä, räsynuket rievuista.

Säännöt syntyivät usein leikkiessä tai ennestään tuttuja sääntöjä mukailtiin uusiksi. Tästä johtuu, että on paljon leikkejä, joiden säännöt eroavat vain vähän toisistaan ja että lähellä sijainneiden paikkakuntien samannimiset leikit ovat erilaisia.

Lähteiden pohjalta toimittaneet Juha-Matti Aronen ja Sari Suokas