Kaukola

Minun tarinani

Annimari Korte

Olen saanut sukunimeni Korte äidinisältäni. Ukkini Lauri Johannes Korte syntyi Kaukolan Kortesuolla huhtikuussa 1928 ja nukkui pois 84-vuotiaana Ruovedellä, jonne monet kaukolalaiset olivat sijoittuneet jouduttuaan luopumaan synnyinseudustaan.

Ukille oli tärkeää välittää meille lapsenlapsille muistoja Karjalasta ja ymmärrystä karjalaisista juuristamme. Niin kauan kuin muistan, luki ukki meille jouluaattoisin aina uuden kirjoittamansa tarinan lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Joitakin lapsuuden tarinoita hän kirjoitti myös karjalan murteella. Onnellisen lapsuuden tarinat on tallennettu Kortesuon kyläkirjaan Kaukolan Kortesuo, Muistoja ja tarinoita kotikylästä (toim. Arvo Korte ja Lauri Korte 2003). Evakkovuosien tarinat saatiin koottua pieneksi kirjaseksi Lapsuuteni sodan varjossa, Muistoja evakkovuosilta 1939-1948 (Lauri Korte 2012). Näiden kirjasten saatesanoiksi on kirjoitettu: ”Paljon tietoa on edellisen sukupolven myötä mennyt unholaan, mutta tämä, mitä olemme saaneet kansien väliin, olkoon muistuttamassa jälkipolville karjalaisista juuristamme”.

Kortesuon kyläläisiä asutettiin Ruovedellä Ruhalan kylään. Ukin isän, Juho Kortteen, rakennuttama talo ei ole enää suvussa, mutta sotaobligaatioilla ostettu metsätila on tullut minullekin tutuksi. Ukki harrasti metsänhoitoa niin pitkään kuin jaksoi. Pienenä teimme monet eväsretket ukin ja ämmin kanssa Tapionmäen ”aarrekivelle”, jonka kyljet loistivat lapsen silmiin kiehtovaa katinkultaa. Ihan viime vuosiin asti on käyty ukin jalanjäljissä kolmen sukupolven voimin uuttakin metsää istuttamassa. 

Ukin tarinoista minua on koskettanut syvimmin maaliskuun 1940 talvinen evakkoretki, kun pakolaiset sulloutuivat öiksi jo tyhjiksi jääneisiin taloihin, mutta mukana kulkevat eläimet oli jätettävä yöksi taivasalle pakkaseen.  Ennen lähtöä ukki joutui 11-vuotiaana poikasena lopettamaan oman koiransa ja siitä jäi sellainen trauma, ettei hän sen jälkeen pystynyt eläimiä tappamaan. 

Nuorempana ukki oli monipuolinen urheilumies ja loppuun asti kova penkkiurheilija. Lapsuuden poikavaltaisessa kylässä oli pelattu pallopelejä ja kilpailtu yleisurheilussa. Liikunnallinen elämäntapa on meillä siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ajattelen, että olen saanut periä karjalaisilta esivanhemmiltani luonteen vahvuuksia, jotka ovat auttaneet minua eteenpäin urheilu-urallani. Yksi tärkeimmistä on positiivisuus ja usko siihen, että työtä tekemällä voi saavuttaa tavoittelemansa unelmat.

Kotiseudusta luopumisen hyväksyminen ja uusiin olosuhteisiin kotiutuminen, se kaikki on vaatinut sisukkuutta ja henkisiä voimavaroja, optimismia ja ankaraa työntekoa. Ukki ei vanhoilla päivillään tuntenut katkeruutta, vaan hyväksyi karjalaisten kohtalon maailman myllerryksessä.

Annimari Korte, pika-aituri

Taipalie apilat 

Tää tappaus, mist mie haastan, tapahtu kolmekymmentluvul ja osottaa, et sillokaa ei maatallouves  vanha ja uus aina ymmärtänniet toisijaa. 

No nii, meijä lähimmäl naapuril Taipallaisil olj mahottoma hyvä apilasheinikko siin iha meijä rajal. Nii hyö jättiit heinaikan osan niittämättä siemeheinäks. Miu isälläi olj mehiläispessii, ja mehiläist tietyst  löysiit apilapello ja parvena männiit sielt mettä hakemaa. Taipalie vanha ukko tulj kohta kiukkusena  ku neulijaine isä pellii, jot nyt siu mehiläisies syövät kaik heijä siemeheinäapilat, jot niihe ei tule  yhtää siemenii. Vaik issäi kui yritti selittää, jot mehiläist pöllyttäät apilakukat ja siemesato senko  paranuo, nii eihä se maatallousvalistus olt Kortesuokyläs kantautunt viel uko korvii, eikä hää uskont  issää. Ku hää ei muuta mahtant, nii hää käi hakemas kotontaa pitkävartise metlan, ja kulk  saarekkeihe välisii ojjii, sekä huito metlallaa mehiläisii pois apilakukist. Saiks niist Taipallaisii  siemenheinist yhtää syksyl siemenii, siint miul ei ole muistikuvvaa. 

Nei meijä mehiläist saivat sit surkijan lopun kuitekii. Talvsovan jälkei välrauha aikan uuvet isännät  olliit vissii suuttuniet niihe nii perustiellisest, et ku ei peässeet niist muute erruo, nii olliit tehniet  tulet joka pesä alle. Ku jatkosova alettuu mäntii kottii takasii, nii pessii paikal ei olt ko nokist  nuotiopohjat.

Lauri Korte 

Kaukola-nimen etymologiaa

Kaukolan pitäjän nimen taustalla on todennäköisesti Kauk-alkuinen henkilönimi. Silloin esimerkiksi Kauko-nimisen isännän talo on saanut nimen Kaukola. Nimi siirtyi mahdollisesti kylän ja edelleen pitäjän nimeksi. Nimen taustalle on ehdotettu myös vanhaa adjektiivia kauka eli pitkä. Nimi voisi viitata myös siihen, että alue on kaukana paikasta, jossa nimi on annettu. 

Lähde: Laila Lehikoinen. Antreasta Äyräpäähän. Luovutetun Karjalan pitäjien nimet. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 55. Helsinki 2018.

Kaukolan sukuja ja henkilöitä

Vanhimmat suvut: Vuosina 1589–1593 Niukkanen, Haikonen, Kiuru, Heikkonen ja Paavilainen. 

"Runsaslukuisimmat" suvut: Pessi, Paavilainen, Korte, Iivonen, Häkli ja Rouhiainen.

Tunnettuja henkilöitä: Vuorineuvos Yrjö Pessi, kirjailija Viljo Kojo, Mannerheim-ristin ritari Toivo Korte, pankinjohtaja Erkki Liikanen, oopperalaulaja Waltteri Torikka, näyttelijä-ohjaaja Heikki Paavilainen, muusikko Antti Paavilainen, pika-aituri Annimari Korte.

#MinunJuureni -sarjassa nuoren polven karjalaistaustaiset henkilöt kertovat omista sukujuuristaan ja karjalaisuudestaan. Esittelemme karjalaisia pitäjiä tarinoiden kautta.
Hankkeen toteuttavat Karjalainen Nuorisoliitto ja Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liitto. Yhteistyökumppanina on Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto.

Seuraa meitä myös Facebookissa!