Vahviala

#MinunJuureni -sarjassa nuoren polven karjalaistaustaiset henkilöt kertovat omista sukujuuristaan ja karjalaisuudestaan. Vuoden 2021 aikana esittelemme karjalaisia pitäjiä tarinoiden kautta.
Hankkeen toteuttavat Karjalainen Nuorisoliitto ja Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liitto. Yhteistyökumppanina on Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto.

Seuraa meitä myös Facebookissa!

Minun tarinani

Maarit Salo

"Jo Karjalan kunnailla lehtii puu."

Kuullessani tämän tutun laulun mieleni valtaa haikeus. Olen usein pohtinut, miltä mummostani on tuntunut, kun hän joutui 17-vuotiaana talvisodan keskellä jättämään rakkaan kotiseutunsa ja lähtemään perheensä kanssa kohti tuntematonta. Lähtö tapahtui nopeasti ja vain tarpeellinen otettiin mukaan. Yllä leijui koko ajan pommikoneiden uhka. Rankoista kokemuksistaan huolimatta mummoni säilytti kuitenkin karjalaisen positiivisen elämänasenteensa ja luottamuksen tulevaan. Hän oli karjalainen nainen, joka kohtasi muut ihmiset aina suurella sydämellä. Iloisen ja sosiaalisen luonteensa lisäksi ihailin suuresti myös mummoni avoimuutta ja vieraanvaraisuutta. Oli mukavaa kuunnella mummoni tarinoita, joita hän "haastoi" karjalan murteella...

Lue täältä Maaritin koko tarina
Maarit Salo Vahviala-juhlissa Elimäellä kesällä 2009

Tarina Vahvialasta

 

Monessa kylässä oli entisaikojen uskomusten tapaan paikka nimeltä Rist´mänty. Näin myös Vahvialassa. 

”Revonmäeltä Hautaanjoelle mentäessä, Ruunakankaan hiekkaista tietä, hietakuopat ohitettuamme, saavumme Rist´männylle. Siinä se seisoi vanha iso petäjäpuu yhtä pelottavana aina kun ohi kuljettiin. Lienee ollut vainajahengillä jotakin sanomista tällä alueella. Taikausko oli vahvasti kuvassa mukana entisaikaan. Siitä kertoivat meille monet naulat, maaseppien takomat, puun kyljessä. Oli yleinen uskomus ollut, että kun vainajaa vietiin ohi petäjän Sorvalin hautausmaalle, hänen nimensä naulattiin puun kylkeen. Siitä ei vainaja sitten muka edemmäksi kotiansa päin tule, kun näkee nimensä. Vanhakyläläinen tyttölapsi kerrotaan olleen viimeisen vainajan, jonka nimi vielä puuhun lyötiin.”

Lähde: Kerttu Waselius (Koskelainen) (1990): Koskelaa muistellessa.

 

Vahviala-nimen etymologiaa 

Vahvialan pitäjä on saanut nimensä kirkonkylänsä ja siellä olevan kylänosan ja kantatalon mukaan. Nimen pohjana on henkilönnimi Vahvanen, Vahviainen, Vahvelainen. Se puolestaan on muodostunut adjektiivista vahva. Ihmisen ominaisuuksia kuvaavat nimet olivat muinaissuomalaisessa henkilönnimistössä hyvin tavallisia. Vahvanen-, Vahviainen- ja Vahvelainen-nimisistä henkilöistä on tietoja eri puolilta Etelä-Karjalaa. Vahvialan pitäjässä heitä oli esimerkiksi kirkonkylässä Vahvialan talossa. 

Lähde: Laila Lehikoinen 2018: Antreasta Äyräpäähän

VAHVIALA

Vahviala oli pitäjä Karjalan lounaisosassa Viipurin länsipuolella Viipurinlahden rannalla. Naapuripitäjät Lappee, Nuijamaa, Viipurin maalaiskunta, Säkkijärvi ja Ylämaa. Vahvialan kunta muodostettiin vuonna 1921 Viipurin maalaiskunnan läntisimmästä osasta, johon liitettiin osia Säkkijärvestä ja Lappeesta. Suurin osa Vahvialasta luovutettiin Neuvostoliitolle vuonna 1944. Suomelle jääneet osat liitettiin Ylämaahan ja Lappeeseen. 

Pitäjän maapinta-ala 1939: 287 km².

Asukasmäärä 1939: 5 975 henkilöä, 16 kylää: Hanhijoki, Hiivaniemi, Houni, Häsälä, Järvenpää, Kintere, Koskela, Louko, Löytömäki, Nurmi, Rakkola, Rakkolanjoki-Hovinmaa, Tervajoki, Tervajärvi, Vahvialan kirkonkylä ja Vanhakylä.

Koulut 1939: 11 kansakoulua: Hanhijoki, Hiivaniemi, Houni, Häsälä, Löytömäki, Nurmi, Rakkolanjoki, Sipilä, Tervajoki, Tervajärvi ja Vanhakylä.

Elinkeinot: Maatalouden lisäksi Vahvialassa oli vahvaa teollisuustoimintaa. Kunnassa toimi suurehkoja yrityksiä, joiden olemassaoloon vaikuttivat vanhat teollisuusperinteet, hyvät liikenneyhteydet ja Viipurin läheisyys. Merkittävimpiä olivat Rakkolanjoen kaakelitehdas, Karjalan Puuteollisuus Oy, Nurmen Saha Oy, Hovinmaan paperitehdas, Oy Nurmi Ab, johon kuului sulfiittiselluloosatehdas ja jossa valmistettiin kuuluisia Nurmis-luistimia, Oravan Tehtaat Oy sekä Oitin Tiilitehdas Oy Hovinmaalla. Tervajoella uitettiin puutavaraa Viipurin linnan tarpeisiin jo keskiajalla. Puunkäsittely, sahaus ja lastaus antoi alueelle runsaasti työtä.  

Muuta merkittävää: Vahvialan halki kulkeva Riihimäki-Viipuri rautatie sekä kunnan läpi virtaavat Hounijoki-Rakkolanjoki ja Tervajoki edistivät kunnan taloudellista kehitystä. Joet saavat alkunsa nykyisen Suomen puolelta ja laskevat vetensä Suomenlahteen.

Vahviala-seuran sivut

Vahvialassa asuneita sukuja

Anttolainen, Ampuja, Aspi, Hiiri, Hiiva, Houni, Hurmalainen, Koskelainen, Käki, Järvenpää, Louko, Messo, Mitikka, Myllynen, Myyrä, Mälkki, Nurmi, Pankka, Pönni, Sahala, Seppänen, Sipiläinen, Sollo, Suuronen, Vahvelainen, Ylärakkola

Kuuluisia vahvialalaisia

Ministeri Urho Kekkosella oli kesänviettopaikkana Hiivaniemen kylässä 1930-luvulla Paarmakallio-niminen maatila, jota hän myös viljeli vaimonsa Sylvi Kekkosen kanssa.

Maanviljelijä Taneli Typpö Vahvialan Kintereen kylästä toimi kansanedustajana (SDP) vuosina 1922–1929.

Kuvataiteilija Matti Ylänne Rakkolan kylästä. Amerikassa oppinsa saanut, Ylärakkolan Matti, joka muutti sukunimensä Ylänteeksi. Hänen tuotantoaan on mm. Vahvialan kirkon alttaritaulu.

Pelimanni Emil (Emppu) Pönniltä, Häsälän kylästä, kuuli harmonikkataiteilija Viljo (Vili) Vesterinen Säkkijärven polkan sävelet.

Kuvataiteilija Jouko Bergqvist syntyi Vahvialassa vuonna 1927.

Vahvialan kesäasukkaina olivat mm. urheilija ja urheilujärjestömies Nils (Nisse) Hagman ja laulutaiteilija Yrjö Pavloff, molemmat Viipurista.