Joutseno / naisen puku

Mie oon joutsenolaine. Kansallispuvut ovat kuuluneet maailmaani jo lapsesta, tanhuista asti. Pitkään olin sitä mieltä, että kansallispuku on hyvin epäkäytännöllinen vaate kansantanssin keikkavaatteena. Se on huonosti istuva, kuuma ja vaikeasti huollettava. Ja keikkakäytössä olen edelleen vähän sitä mieltä. En ollut kiinnostunut kansallispuvuista ennen kuin kuutisen vuotta sitten, ja silloin se iski. Kansallispuku on kaunis ja ihana juhlapuku. Ei ollut puhettakaan, että minulle jokin muu puku olisi tullut kyseeseen. Vaikka olen asunut pääkaupunkiseudulla jo vuodesta 96, oon mie joutsenolaine, karjalaine. “Joutsenoss on kotini, siellä ovat juureni.” (Joutsenolaisten rieskalaulu)

Ensimmäinen muistikuva Joutsenon puvusta on lakkiaisista. Ystäväni sai lahjaksi Joutsenon puvun ja ah kuinka sitä ihailinkaan. Puku on tumma ja ylväs. Siinä on jotain arkaaista verrattuna moneen muuhun pukuun ja silti se on kaunis ja siro kuin hienoin koru. Ja ah, huntu - kaiken kruunu. Puvusta kerrottiin tarinoita kun olin kouluikäinen. Nuoret tytöt ovat paimenessa ollessaan tehneet revinnäiskirjoja ja taitavimmat taisivat päästä parhaisiin naimisiin. Esiliinan revinnäistä tehtiin yläasteella pieneen (tottakai harvalankaiseen) liinaan ruudukko. Olin tosi ylpeä minun 5x5 ruudukostani.

Minä tein pukuni perusosia neljä vuotta. Päätin, että puvun tekeminen on harrastus, ei työtä, ja siitä syystä koko puku on ommeltu käsin. Tein esiliinan revinnäisiä kaitaleen vuodessa ja aina yhden vaatekappaleen siinä sivussa. Esiliinaan on mennyt reippaasti yli sata työtuntia. Sinne on myös jäänyt muutama virhe. Esimerkiksi mustalla nappilangalla ommeltu ruutu! (Missähän unessa se on tapahtunut.) Mutta rakastan jokaista virhettä. Ne on minun. Niillä on tarina.

Pukuni tekemiseen liittyy monta ihanaa ihmistä. Esiliinaan on elämänsä ensimmäiset karjalaiset nyytingit nyplännyt minun tätini. Ihanalta pirtanauhakurssilaiselta ostin hamekankaan, joka hänellä oli säilössä. Ystävältäni lainasin ekaan käyttöön puvun korun, jota tällä hetkellä ei saa ostaa mistään. Kansallispukukurssin opettajan ja ihanien kurssilaisten kanssa olemme parantaneet maailmaa ja kuunnelleet elämänmuistoja menneiltä ajoilta. Minun pukuni valmistuminen jatkuu edelleen. Tällä hetkellä on työn alla kostuli. Saa nähdä, montako osaa vielä jaksan näiden lisäksi tehdä. Minun puvullani on Tarina. Minun tarinani.

Mari Solja, teatteriompelija 

Alun perin Joutsenon kansallispuvun suunnitteli Tyyni Vahter vuonna 1936, ja se tarkistettiin vuonna 1999 kansallispukuraadin toimesta, asiantuntijana toimi tutkija Leena Stenberg. Tarkistuksen tilasi Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry.

Joutsenossa käytettiin kansanpukua vielä 1900-luvun alkupuolella, ja pitäjästä on säilynyt runsaasti aineistoa sekä kuvissa että museokokoelmissa. Joutsenon pukuparressa on säilynyt paljon erittäin vanhakantaisia piirteitä, kuten hurstuvaippa, joka saattaa periytyä keskiaikaakin varhaisemmalta ajalta.

Kaikkiaan pukuun kuuluu 21 osaa, mikä tekee siitä runsaimmin osia sisältävän kansallispukumme.

Puvun osat:

• pellavapaita
• pellavainen hankipaita (jota voi käyttää halutessaan paidan alla, koska ylispaidan halkio on niin avoin)
• hopeinen paljinsolki
• villakankainen hame (lampaanmusta, tiheille laskoksille vetopoimutettu)
• esiliina (Joutsenon revinnäisillä ja nyytingeillä koristettu)
• kaksi erilaista nästyykkiä (toinen punaisella reunaraidalla ja toinen nyplätyllä pitsillä koristettu)
• tankki eli liivi (lampaanmusta kuten hame)
• röijy eli västi (hihallinen liivi)
• liinaviitta eli kostuli (vaalea pellavainen ja lähes polvipituinen, koristeltu sinisellä kirjonnalla ja voidaan pitää liivin alla tai päällä)
• sarkaviitta eli roihkanuttu (lampaanmusta ja polvipituinen)
• hurstuvaippa (puna-ruskea-sini-valkoraitainen vanhakantainen kanto- ja päällysvaate)
• tinavyö
• huntu (valkoinen, suuri ja taidokkaasti laskostettu)
• tytönsilkki (mustat silkkinauhat)
• sukat ja sukkasiteet.

Pukua myy Taito Etelä-Suomi Lappeenrannassa.

Lähteet: https://www.joutsenonkotiseutuyhdistys.fi/joutsenon-naisen-puku, www.kansallispuvut.fi, Kaukonen (1985)