Käkisalmi / naisen puku

Pakkohan tuon on olla kuuma. Hikoilla nyt villahame päällä, kutittavat oudot narut otsalla sukujuhlien kummajaisena. KUKAAN ei kansallispukuun vapaaehtoisesti pukeudu. Eihän? ..paitsi joku satunnainen mummo, joka kuvittelee olevansa jotain. Jämähtänyt suomalaisten mustavalkoisten elokuvien aikaan. Voi Tauno Palo ja Ansa Ikonen! En ikinä kyllä pue päälleni, enkä todellakaan edes vihjaa lapsilleni. Kansantanhuja meillä ei kyllä harrasteta!

Miten niin olin kansallispukuvastainen?

Vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun omia lapsiani pyydettiin paikallisten juhannuskilpailujen kisatytöiksi (onhan tytöillä sitten kansallispuvut päällä?), mielipiteeni muuttui.

Ensimmäisenä vuonna mentiin lainapuvuissa. Olihan se kaunista katsottavaa, kun pellavapäiset neidit kirmasivat auringonpaisteisella kentällä raidalliset helmat heiluen samaan tahtiin Suomen lipun kanssa.

Joku kärpänen siinä taisi puraista, sillä heti juhannuksen jälkeen aloin metsästämään nuorille neideille ihan ikiomia pukuja. Valikoima olikin valtava! Oli pysähdyttävä miettimään mihin pukuun tähtäimensä osoittaisi.

Nykyinen, äidin vai isän kotikylä? Vai mennäkö sukupuussa kauemmaksi?

Harvoin jos koskaan uskon kohtaloon, mutta Toria selatessani niin kuitenkin kävi että kohtalo puuttui peliin. Myyntiin oli ilmestynyt täydellinen Käkisalmen puku, mitoiltaan täysin sopiva pitkänhuiskealle teinineidille.

Otin yhteyttä puvun myyjään. Puheluuni vastasi iäkkään kuuloinen nainen. “Vai kiinnostaisi pukuni? Ai olisi oikean kokoinen? Ai tulisi nuorelle? Olen haaveillut myyväni puvun karjalaiselle, joka osaa arvostaa sitä. Jolle karjalaisuus merkitsee jotain, koska olen itse omin käsin ommellut puvun jokaisen piston.”

Innostui kaupanteosta vasta, kun kerroin sukujuuristamme:

Teinineidin isoisoisä joutui jättämään kotinsa Kaukolan-Käkisalmen laitamilta, Varikselan kylästä, lähtiessään pienenä poikana sotaa pakoon. Viimeisenä ennen evakkokärryjen liikkeellelähtöä kävi piilottamassa venäläisen happinaamarin kotipihan järkälemäisen kiven alle ajatellen suuren aarteen odottavan siellä pienen pojan kotiinpaluuta. Vasta aikamiehenä hän pääsi Karjalan reissulla kotitaloaan katsomaan seuraavan kerran. Torppa seisoi paikoillaan, mutta kivi oli kadonnut.

Karjalaisuus, käkisalmelaisuus ja kaukolalaisuus on osa sukumme historiaa ja nykypäivää piiraineen, paisteineen ja tarinoineen, joita isoisäni täti istutti kuuntelemaan.

Kuulin, kuinka puvun myyjä herkistyi puhelimessa. Ääni väristen sanoi puvun löytäneen oikean omistajan, juuri niinkuin hän toivoikin - karjalaisen neidin. Laski vielä puvun hintaakin, koska oli niin tyytyväinen. Pyysi, että lähettäisin kuvan puvusta neidin päällä.

Puku sopi kuin valettu uudelle omistajalleen. Lähetyslaatikon pohjalla oli kirjekuoressa sininen ruutuvihko, johon puvun tekijä oli päiväkirjamaisesti tallettanut puvun tekovaiheet mallitilkkuineen, lankanäytteineen kolmen vuoden ajalta. Viimeiseksi oli kirjoittanut terveisensä uudelle omistajalle: “Ilolla luovun tekemästäni puvusta. Kaikkea hyvää yhteiselle taipaleellenne. Pidäthän puvusta hyvää huolta.”

Seuraavana juhannuksena oma Käkisalmi puettiin ensimmäistä kertaa tositoimiin, ja lähetettiin se luvattu kuvakin entiselle omistajalle.

Puvun tarinaa on jatkettu vihkoon liittämällä sinne kuvia aina ensisovituksesta lähtien.

Terhi Järvinen, äiti ja Tuuli Järvinen, 14 vuotta, Keuruu

kuvat: Terhi Järvinen

Käkisalmen pitäjän pukua on Käkisalmen Rouvasväen yhdistyksen tilauksesta tutkinut Toini Inkeri Kaukonen 1970-luvun alussa, mutta käkisalmelaisia pukuja on valmistettu jo ennen sotia museoesikuvia mukaillen. Varsinaista tarkistusta puvulle ei ole tehty.

Pukuun kuuluu hartuushame, jonka alaosa on musta, vetopoimutettu villahame punaisella verkahelmuksella. Hartuukset ovat punaista verkaa ja reunustettu nauhalla. Esiliina on puolivälin alapuolelta koristettu nyytingein ja kirjontaraidoin. Se kiinnitetään pirtanauhalla, jonka pitkät päät solmitaan eteen tai sivulle roikkumaan. Paita on pieni- ja pyöreäkauluksinen, koristeltu kirjonnoin rannekkeissa, kauluskaitaleessa ja halkion ympärillä. Halkio suljetaan hopeisella paljinsoljella. Tyttöjen päänauha on pirtanauha, jonka päissä on kangastilkuista kootut tupsut. Aikuinen nainen pukeutuu suurhuntuun, joka muistuttaa Kaukolan puvun vastaaavaa.

Puvun ohjeita ja tarvikkeita voi tiedustella Taito Itä-Suomen Mikkelin toimipisteestä.

Lähteet: http://leena.ukkolanakat.net/, www.kansallispuvussa.com