Kanneljärven savakkopuku / naisen puku

Suhteeni kansallispukuun on samankaltainen kuin monilla, jotka ovat käyttäneet sitä esiintymisasuna. Se on hieno ja ainutlaatuinen kokonaisuus, johon pukeutuminen tuntuu aina erityiseltä. Mutta esimerkiksi kovassa tanssikäytössä kansallispuku ei ole aina kovin käytännöllinen kannettava. Muun muassa tämä on kelpo argumentti sen puolesta, että ihminen välttämättä tarvitsee vaatekaappiinsa ja budjettiinsa tilaa useammallekin kansallispuvulle. Tarvitaan erikseen festariesiintymispuku, edustuspuku, sukujuhlapuku yms. 

Kanneljärven kansallispuku on kolmas oma kansallispukuni. Olin pitkään pohtinut uutta kansallispukua, joka olisi helppo kuljettaa mukana, helposti huollettava ja pestävä ja jossa olisi erillinen hame ja liiviosa. Ja puku saisi olla mielellään karjalaiselta pukualueelta. 

Karjalaisilla kesäjuhlilla vuonna 2014 silmiin osui täydellinen pukumalli. Myynnissä ollut Kanneljärven savakkopuvun esittelykappale sopi täydellisesti päälle, eikä päätöksenteko ollut vaikeaa. Minua viehätti kaunis hamekangas, yksinkertainen musta liivi ja helposti puettava tanu. Ystäväni toimiessa tehokkaana kauppojen välittäjänä ei ostotapahtuma kestänyt varttia kauempaa. Sain puvun saman tien mukaani ja suoraan käyttöön. Puku tuntuu kuin minulle tehdyltä.

Sukuni on Uudeltamaalta, yhtä viipurilaista isoäitiä lukuun ottamatta. Seuraava pukuhaaveeni on Vihdin kansallispuku, isoisän kotiseudun mukaan. Veikkaan tämän projektin olevan pidempi ja suuritöisempi kuin onnenkantamoinen Kanneljärven kanssa!

Sanna Liuhto, palvelupäällikkö ja tanhupetteri

Kun Kanneljärven savakkopuku luotiin, hankkeen uuskirkkoinen aktivisti Rauha Määttänen yllytti ystäväänsä, tätiäni Martta Peippoa (o.s. Ikonen) teettämään sellaisen. Täti pisti toimeksi. 1990-luvun alussa hän totesi, ettei enää jaksa käydä karjalaisissa riennoissa, ja hän lahjoitti puvun minulle. Olen hänen sisarensa Sylvi Pajun (o.s. Ikonen) vanhempi tytär.

Puvun mielenkiintoinen osa on mustasta silkkilangasta tehty päähine, jota meillä kutsuttiin nimellä HELTTUHATTU. Kyseinen 'pääkappale', kuten murteessamme sanotaan, on ollut pitkään juhlakäytössä erillisenä osana. Minulla on myös valokuva, missä helttuhattu on isoäidilläni, ja tilanne on juhlava ja vakava: isovanhempani otattivat heistä valokuvan käytyään hakemassa vakuutusrahat vanhemmasta pojastaan, joka oli toiminut Suomenlahden merivartiostossa ja jonka salakuljettajat olivat tappaneet.

Tuovi Paju

s. 1937 Uusikirkko, Vammelsuu, Leppänenä 

Molemmat Kanneljärven puvut (savakkopuku ja äyrämöispuku) on koonnut Tyyni Vahter vuonna 1954 Etelä-Karjalan nuorisoseurojen liiton pyynnöstä.

Kanneljärven savakkopuvun esikuvat löytyvät naapuripitäjä Uudeltakirkolta. 

Kapearaitaisessa puolivillaisessa hameessa on sinistä, punaista, mustaa ja valkoista. Liivi on mustaa verkaa ja se kiinnitetään vyötäröltä vaskihakasilla. Paita on valkoista pellavaa, kaulus- ja rannekekaitaleet kapeita ja halkio suljetaan vaskisella soljella. Valkoisen pellavaisen esiliinan helmassa on leveä loimilankanyytinki ja hapsutus tai vaihtoehtoisesti kudottuja poikkiraitoja, ja se sidotaan puna-sini-valkoisella pirtanauhalla, kuten myös musta, verkainen tasku, jonka voi joko reunustaa hamekankaasta leikatulla vinokaitaleella tai keltaisella ja valkoisella villalankakirjonnalla sekä värikkäillä verkapaloilla alikeompelemalla. Neidon päähine on punainen verkanauha ja aikuisen naisen mustasta langasta virkattu helmikoristeinen helttuhattu eli natsi tai tanu.  Sukat ovat valkeat ja kengät joko mustat nauhakengät tai nahanväriset lipokkaat.

Puvun valmistusohjeet löytyvät Karjalaisia kansallispukuja -kirjasta (1982). 

Lähteet: Karjalaisia kansallispukuja (1982), Itse tuon sanoiksi virkki (Tyyne-Kerttu Virkki -säätiön julkaisu 1978-1981)