Kuolemajärvi / naisen puku

Olen kansallispukuvalmistaja. Kuolemajärven kansallispuku on minulle monessa suhteessa ensimmäinen, vaikkei oma pukuni olekaan. Puvun tarkistushanke alkoi vuonna 2008, ja puku julkistettiin kesällä 2011. Sain kunnian olla mukana pukuhankkeessa ompelemassa ja kirjomassa mallipukuja. Se oli ensimmäinen mallipuku, jota olen ollut tekemässä. Sirkka Rissanen kutoi mallipukujen kankaat, paitsi sarkaviitan paksun saran, jonka tein minä. Annikka Eilola nypläsi esiliinojen nyytingit. Seppo Reponen valmisti paljinsoljen. Esiliinat ompeli ja kirjoi Tuula Tanttula-Murto ja sukat neuloi Marjo Vainio. Työohjeet ja kaavasarjat laati Taina Kangas. Puvun asiantuntijana toimi Leena Stenberg. Hanketta ohjasi alkuvaiheessa Suomen kansallispukuneuvosto ja loppuvaiheessa Suomen kansallispukukeskus. Leena Holst hoiti käytännön koordinoinnin. Tilaajayhteisönä toimi eli kaiken maksoi Kuolemajärvi-Säätiö.

A-puvussa on ensimmäinen rekko, jonka olen koskaan tehnyt. Rekko on myös aiemmin kansallispukuun toteuttamattomalla tavalla tehty ja sangen haastava. Se tehdään ohuelle, tiiviille puuvillakankaalle sen lankoja laskien. Samalla väljänä olevaa kangasta kurotaan kiinni tukena olevaan pellavakankaaseen. Väljyys avautuu ryöpsäykseksi rekon alareunassa. Esikuvana toiminut paita on pesty pilalle ja kirjonta on vanuttunut, joten kuvion löytäminen ei ollut ihan yksinkertaista. Tein A-puvun rekon kaamosaikaan, kirkasvalolampun avulla – sen jälkeen olen ollut viisaampi, mutta silloin aikataulu osui näin. Ennen kuin rekon salaisuus antautui, tein useita kokeiluja erilaisilla langoilla ja kankailla. Vietin muutaman päivän Museoviraston varastolla rekon vieressä, mikä on aika poikkeuksellista. Kirjonta avasi salaisuutensa pikkuhiljaa, ja lopputulos on ihastuttava. Toisaalta, valmista rekkoa katsoessa on aika vaikea käsittää, mitä kaikkea se pitää sisällään ja miten kauan sen tekemiseen menee. Minulla meni 150 tuntia, ja silloin on valmiina vasta se rekko.

A-puvun rekkoon jäi myös suunnittelematon puumerkki tai viesti minulta. Osoittautui, että tein vähän tiiviimpää kuin esikuvan kirjonta on. Koska meillä oli rinnalla myös pari muuta kuolemajärveläistä rekkopaitaa ja niissä kirjonta muistutti omaani, tämä hyväksyttiin. Mutta koska tein leveyssuunnassa tiiviimpää, minun piti keksiä kuviolle jatkoa, että rekon koko säilyisi oikeana. Jatkoin kuviota vahingossa toisessa reunassa eri tavalla kuin toisessa. Tämäkin on ihan kansanomaista, ja rekko hyväksyttiin sellaisenaan. B-puvun rekosta tein symmetrisen, ja myös ohjeessa neuvotaan tekemään symmetrinen.

Rekon kirjonta nousee pukuhankkeessa päällimmäiseksi, mutta monta muutakin pientä asiaa täytyi opetella ja tuumailla ja monen monta saumaa ommella, ennen kuin mallipuku oli valmis. Rannekkeen reunaa kiertävä punos ei ollut antautua millään. Käytin verkostojani kysellen, kokeilin, tuumailin ja sain hieman kepulikonstein oikean näköistä ja se jo hyväksyttiinkin, kunnes vahingossa törmäsin Tuutarin puvun ohjeisiin, jossa onkin samanlainen punos. Vaihdoin oikeat punokset jo valmiiseen paitaan. Näistä löydöistä ja oivalluksista tulee hyvä, tyytyväinen mieli. Aina kannattaa pitää silmät avoinna ja puhua monien ihmisten kanssa, jollain on yleensä vastaus, kun vain osaa kysyä.

Kuolemajärven kansallispuvun valmistaminen oli minulle matka kohti parempaa luottamusta itseeni ja taitoihini, oven avaus pukuhankkeisiin ja laaja koulu kirjonnan ja ompelun taitoihin. Sittemmin valmistin myös B-puvun Kuolemajärvi-Säätiölle. Minulla ei ole Kuolemajärven pukua, enkä koe sitä omakseni siinä mielessä, että haluaisin sellaisen itselleni. Sen sijaan puvulla on aina paikkansa sydämessäni. Kun uskonpuute iskee ja tuntuu, että taidot eivät riitä, kaivan esiin rekon kirjailun aikana ottamani kuvat ja jaksan taas uskoa, että pystyn kyllä. 

Soja Murto, kansallispukuvalmistaja

Kuolemajärven kansallispuvun tarkistus julkistettiin vuonna 2011. Sen kokosi Kansallispukuraati, asiantuntijanaan Leena Stenberg. Tilaajana oli Kuolemajärvi-säätiö. Alun perin pukumallin jukaisi Tyyni Vahter vuonna 1955, silloinkin Kuolemajärvi-säätiön pyynnöstä.

Pukuun kuuluu runsaasti koristeltu lyhyt rekkopaita ja hihaton pitkä hankkipaita, pellavainen kirjailtu kesävaate kostuli, sarkainen lyhyt talviviitta punaisin, mustin ja keltaisin verkasomistein, ruudullinen leveällä raitahelmuksella varustettu hurstuthame ja kaksi esiliinavaihtoehtoa, molemmissa runsaat kirjailut ja nyytinkiraidat. Neidon päähine on punaverkainen littein tinanastoin koristettu säppäli, josta riippuvat vihreä, musta ja tummansininen silkkinauha. Naisen päähine taas on pään peittävä valkoinen pellavainen huntu, joka muistuttaa Koiviston ja Uudenkirkon pukujen huntuja.

Puvun ohjeita myy Sari Suuronen (sari.suuronen@gmail.com) ja kankaita ja tarvikkeita voi tiedustella T:mi Soja Murrolta. Paljinsolkea ja säppälin nastoja valmistaa Aito Kultasepänverstaan Timo Kansa (timo@aitokulta.fi).

Lähteet: http://sukkulallajaneulalla.blogspot.com, www.kansallispuvut.fi , T:mi Soja Murto