Lavansaari / naisen puku

Olin saamaisillani ylioppilaslahjaksi Lavansaaren kansallispuvun vuonna 1988. Paidan eli yliset, hameen eli ympärikön ja vironvyöt äiti sai valmiiksi. Aliset leikattiin, mutta niiden ompelu jäi muun elämän jalkoihin. Ylispaidan pitsitkin saatiin äidin ystävän nypläämänä. Lähdin opiskelemaan, kuoroharrastus, jota varten pukua osin tehtiin, jäi, joten jätin kansallispuvun täydentämisen ja puku jäi kaappiin lähes 30 vuodeksi. Muitakin syitä toki oli, elämä vain joskus yllättää. 

Intohimoinen pukuharrastaja ja perinteen tuunaaja minusta kuoriutui vuonna 2017. Näin elämäni ekat tuunaamunperinne -pukukokonaisuudet, halusin kansallispuvun Suomi100 -itsenäisyysjuhlaan ja niinpä hain pukuni äidin vaatehuoneesta ja aloin selvittää, mitä kaapissa kutistuneille puvuille tehdään. Kansallispukuryhmästä löytyi paljon avuliaita ihmisiä ja sain kuin sainkin lähes täydellisen puvun ylleni ensin Espoon Pursiseuran vuosijuhlaan, jossa olin lavalla pitämässä puheen rohkeasti kansallispuvussa. Seuraavaksi olikin sitten vuorossa itsenäisyysjuhla, jossa lisäkseni moni muukin opettaja oli kansallispuvussa. 

Lavansaaren pukuni on yhteistyön tulos. Äiti teki ympärikön, paidan ja kaksi vironvyötä. Äidin naapuri nypläsi nyytingit ja minä leikkasin aliset. Nämä osat syntyvät 1980-luvulla. 2017 alkoi tapahtua uudestaan. Hain puvun valmiit osat, ohjeet ja loput tarvikkeet äidiltä. Selvisi, että pientä paitaa ei saa suurennettua helposti, joten huntua varten varatusta kankaasta syntyi Kymen Taitokeskuksessa uusi paita. Ympärikön korjaus hoitui myös samassa paikassa. Hankkiuduin kansallispukukurssille ja opettelin kutomaan pirtanauhaa. Sukkasiteet ja essun pirtanauha ovat siis minun tekemäni. Hunnun askartelin 1950-luvun lakanasta. Lavansaaren talvisukat kutoi minulle nyytingit nyplännyt ystävä. Pollekangasta ei saanut mistään, joten tilasin Saga-kangasta Sagalundsmuseumista Kemiönsaarelta. Kun varakangas oli saapunut, sain yhteydenoton kansallispukuystävältä: hänellä olisi essun verran kangasta kaupan. Pillen ompelu sujui ihan hujauksessa. Samaan rytäkkään otti yhteyttä toinen kansallispukuystävä, jolla oli valmiina sarkakauhtana. Syksyllä 2018 kävin Karjalaisen Nuorisoliiton supikaskursilla tekemässä itselleni Lavansaaren passelkengät suutarimestari Ari Tyllin johdolla. 

Olen varttikarjalainen, iloinen ja puhelias koreuden ja kauneuden ystävä. Karjalan kunnailla -laulu tuo mummon mieleen. Mummo oli kivenappoisii, mutta en nuorena pitänyt sinivoittoisesta Kivennanavan savakkopuvusta, joten haarukoin karjalaisen pukuni lähiseudulta. Rakastuin Lavansaaren puvun tyttömäiseen keveyteen ja hamekankaan karpalon, puolukan, meren ja metsän väreihin. Olen onnellinen siitä, että pukuni on Itämeren saaren puku. Meri on tullut rakkaaksi purjehdusharrastuksen myötä. Haaveenani olisi päästä joskus tutustumaan saareen, jolla pukuni esikuvat ovat syntyneet.

Tiina Salonen, opettaja ja perinneharrastaja

Kuvat: Tiina Salonen

Kansallispukuraati asiantuntijanaan Kansallispukukonsultti Ritva Somerma kokosi puvun vuonna 1981, tilaaja oli Lavansaarelaisten kalastajain seura ry. Tämä oli ensimmäinen pukuhanke, jonka Kansallispukuneuvosto toteutti kokonaan yhteistyössä tilaajayhteisön kanssa. Lavansaarelaisten kalastajien seura ja sen perinnetoimikunta puheenjohtaja Vuokko Strömbergin johdolla organisoi saarelaisen kansanomaisen pukuaineiston keruun ja kansallispuvun mallipuvun valmistamisen.

Pukuun kuuluu rouhea, palttinaripsinen villahame, “ympärikkö”, joka on kapearaitainen ja punavoittoinen.  Hihaton alispaita on pitkä ja sen päälle puetaan lyhyt, nyytinkihelmainen ylispaita, jonka halkiota sulkee hopeasolki. Esvaate eli polle on ruskeasävyistä kukkakuvioista painokangasta ja sen päälle solmitaan poimintakuvioinen vironvyö. Sarkainen talvinuttu eli viitta on kiiloin levitetty ja sen kaulusta koristaa punainen verkakaitale. Neidon päähine on silkki, eli kovetettu päähine joka on päällystetty ruudullisella silkkinauhalla. Aikuinen nainen pukeutuu pellavaiseen huntuun, joka peittää koko pään ja sidotaan niskaan. Sukat ovat puna-mustaraitaiset villaiset, tai valkeat puuvillaiset ja kenkinä käytetään yksipohjaisia passelkengiksi kutsuttuja, värjäämättömästä nahasta tehtyjä jalkineita. Myös mustat nauhakengät tai avokkaat sopivat.

Puku on tyyliltään virolaisvaikutteinen, kuten on lähisaari Seiskarinkin puku. Puvun esikuvista suuri osa on kotoisin saarelta evakuoitujen omista kokoelmista.

Pukua myy Taito Kymenlaakso.

Lähteet: www.kansallispuvut.fi