Seiskari, tarkistamaton / naisen puku

Ahjolan Tiistai-ryhmä on nykyisin vireä, vähän yli kuusikymppinen kansantanssiryhmä. Silloin, kun ryhmä oli vielä nuori 70-luvun alussa, virisi ajatus ryhmän yhtenäisestä puvusta. Ryhmää ohjasi tuolloin Laaksosen Liisa, joka oli käynnistänyt koko Ahjolan tanhutoiminnan 50-luvulla ja laittanut nuorisosihteeri Tatja Tevaksen kanssa pystyyn myös Ahjolan puvuston, joka toimii edelleen ja vuokraa kansallispukuja Tampereen Pispalassa.

Yhtenäisiin ja omiin pukuihin lähdettiin, kun ryhmä kyllästyi jatkuvaan pukujen lainaamiseen ja palauttamiseen Ahjolan puvustoon, ja siihen, että aina lainattaessa pukua piti muokata omiin mittoihin, pidentää helmaa, lyhentää helmaa, ottaa sisään liivin sivusaumasta jne.

Aikalaisten muistin mukaan pukua valittaessa, varsinkin naisten puvun kohdalla, tärkeää oli, ettei puvussa ollut esiliinaa (aina rypyssä), eikä liiviä (kevyt käytössä). Ilmeisesti jo tuolloin ryhmän naiset olivat äänekkäämpiä, sillä enimmäkseen naisten toiveiden mukaisesti Seiskarin puku tuli valituksi. Kukaan ei nähtävästi pohtinut sitä, että miesten puku on varsin kuuma, polvimittaisine villasukkineen, sarkahousuineen, ja kaiken komistuksena villamyssy.

Toki valintaperusteena oli myös se, ettei puku vielä tuolloin ollut kovin yleinen. Lisäksi puvussa on erittäin kauniit värit, jotka näyttävät hyvältä niin luonnonvalossa kuin keinovaloissakin.

Tuumasta toimeen. Monenlaisia talkoita ja kirpputoreja järjestettiin, mm. jätepaperia kerättiin ja myytiin Näsijärvi Oy:lle. Pälkäneen-Sahalahden purpuria tai sen osia esitettiin useita kertoja, ja purpurin ympärille järjestettiin Hämäläiset ruokapidot, nämä yhdessä Ahjolan äitikerhon kanssa. Pitoja järjestettiin myös muilla teemoilla, ja näistä saatiin pikkuhiljaa kerättyä varoja Seiskarin miesten ja naisten pukujen tarvikkeisiin.

Miesten puvut teetettiin Pirkanmaan ammattikoululla, naisten puvut tehtiin itse talkoilla, pitkälti Ritva Hauhian opastuksella. Osa ryhmäläisistä lunasti puvun itselleen, osa puvuista jäi Ahjolan puvuston puvuiksi.

Myös puvustoon tehdyt Seiskarit ikään kuin korvamerkittiin Tiistai-ryhmän käyttöön. Pukuja saavat muutkin vuokralle, mutta kaikilla Tiistai-ryhmäläisillä on nyt puku kotona, joko oma tai puvuston.

Liisa Laaksonen oli pukujen hankinnassa hyvin keskeisessä roolissa, hän teki paljon tutkimustyötä, ja esim. tyttöjen ylinen oli aiemmin ollut pelkkä pitkä paita, jossa pitsi oli keskellä miehustaa, ei kunnollinen ylinen, niin kuin nykyisin. Samoin sukkia tutkittiin paljon, ne olivat aiemmin olleet pitkät ohuet sukat, Lissun tutkimustyön ansiosta ne muuttuivat polvisukiksi, ja sukkanauhoilla polven alta kiinnitettäviksi.

Tekemiseen panostettiin tosissaan, esimerkiksi hameiden laskosten leveyksiä oli laskemassa kaksikin insinööriä.

Puvut valmistuivat kesällä 1974, kun ryhmä lähti Unkariin esiintymismatkalle. Viimeisiä sukkanauhoja tehtiin lentokoneessa ja joitakin hameenhelmoja ommeltiin yövyttäessä Balaton-järven rannalla.

Käyttäjän näkökulmasta puku on edelleen hyvin viehättävä. Se on mukava ja kevyt käytössä, vaikka villahameella onkin painoa. Olen itse pukeutunut Seiskariin Tiistai-ryhmän mukana ensimmäisen kerran keväällä 1978 ja sen jälkeen satoja kertoja, mitä erilaisimmissa paikoissa, mitä erilaisempia esityksiä varten. Edelleen ja aina vain puku solahtaa mukavan helposti ja tutusti päälle, vähän kuin toinen iho. Seiskarissa on hyvä olla.

Puku on säilynyt Tiistai-ryhmän esiintymisasuna ja tavaramerkkinä jo lähes 50 vuoden ajan. Pelimanni Antti Järvensivun kuolemattomin sanoin: ”Ahjolan Tiistai-ryhmän Seiskarin punainen on kuin Fazerin sininen”.

Tiistai-ryhmän puolesta Eikku Paakkanen

Kuvat: Tiistai-ryhmä, Kimmo Virolainen ja Anu Virolainen

Tarkistamattoman pukumallin on koonnut ja julkaissut U.T. Sirelius vuonna 1921 julkaisussaan Suomen kansallispukuja. 

Hame on raidallista villakangasta, pääväreinä punainen ja sininen joiden lisäksi keltaista, valkoista ja vihreää. Helmassa ja vyötäröllä on sininen punos. Paidan ylisten helmassa on pitsiä ja sinivalkoista nauhaa ja olkapäillä ja rannekkeissa valkoista kirjontaa. Paidan halkiota sulkee hopeinen solki. Tummanvihreissä sukissa on puna-valko-keltainen kirjottu vikkelikoriste. Kengät ovat nahanväriset lipokkaat tai mustat nauhakengät. Päähine on raidallinen pinteli tai päänauhat.

Pukua myy Suomen Perinnetekstiilit Oy. 
Lähteet: Suomen Perinnetekstiilit Oy, www.kansallispuvut.fi, Sirelius (1921)