Seiskari, tarkistettu / naisen puku

Olin jo varhaisteininä päättänyt, että alan jossain vaiheessa tanhuta, se oli niin vaikuttavan näköistä kansallispukuihin pukeutuneiden tanssijoiden ansiosta. Kotoani oli kuitenkin niin pitkä matka lähimpään tanhuryhmään, ettei sen harrastaminen ollut mitenkään mahdollista. Mutta sehän ei estänyt hankkimasta kansallispukua, jostainhan se tanhuharrastuskin oli aloitettava ja miksi ei kansallispuvusta. 

Ostin ensimmäisen kansallispukuni – Munsalan puvun – Vuorelmalta ensimmäisen kesätyön palkalla 1975. Vaikka juureni ovat karjalais-hämäläiset, pidin Munsalasta sen sinivalkoisuuden (lue: Suomen värien) vuoksi. Myös edullisuus painoi vaakakupissa. Sillä kävin kaikki suvun ja naapuruston häät, syntymäpäivät ja muut tapahtumat ja olin joka juhlissa ainoa kansallispukuinen. Muistan tunteneeni syvää ylpeyttä kauniista puvustani, jota muut vieraat aina ihastelivat. Itsetuntoni ja pituuteni kasvoivat metrikaupalla kansallispuku päällä.

Vajaan 20 vuoden jälkeen en enää mahtunut Munsalaan ja lainasin sisareni Vpl Pyhäjärveä. Sillä menin 90-luvun loppupuolelle kesäjuhlat ja tanhutapahtumat, kunnes sekin alkoi kutistua kaapissa. Lainasin kerran johonkin tapahtumaan kummityttöni Annin Seiskaria ja ihastuin siihen sen selkeyden ja värien vuoksi, tosin essun puuttuminen hiukan arvelutti, mielestäni kansallispuvussa pitää olla essu. Orimattilasta kotoisin olevana olen pitänyt myös synnyinpaikkani puvusta, mutta siinäkään ei ole essua, siksi en aikoinani valinnut sitä. 

Löysin eräänä päivänä kuvan tarkistetusta Seiskarista ja olin myyty. Riensin Pirkanmaan Taitokeskukseen, jossa otettiin mitat ja Kouvolan Taitokeskuksessa tehtiin kolmessa kuukaudessa nykyinen tarkistettu Seiskarini. Se oli niin ihana ja mukava, että en olisi halunnut riisua sitä edes yöksi pois. Sitä olenkin sitten pitänyt kaikissa muissa juhlissa paitsi en vielä hautajaisssa. Olen osallistunut kotikuntani hevosyhdistyksen pikkujouluihinkin Seiskarissa, johon menin suoraan esiintymisestä enkä ehtinyt käydä vaihtamassa arkisempiin vaatteisiin. Herätin suurta hilpeyttä ja keskustelua pukuni kanssa eikä kukaan meinannut uskoa, että ratsastusta harrastava ihminen voi myös tanhuta!

Pukuuni tilasin myös röijyn ja huivin, että kokonaisuus olisi täydellinen. Jokaisen käytön jälkeen olen pessyt puseron ja aliset ja se onkin ainoa työläs osuus. Ylisten nyytinkipitsi kun täytyy joka pesun yhteydessä purkaa pois ja ommella ennen käyttöä takaisin. Hameen nyörikiinnitys on mukava eikä ole niin herkkä mahdolliselle painon lisääntymiselle.

Muutama vuosi sitten ylispaita alkoi olla niin hiutunut ja kulunut kainaloista, ettei sitä enää voinut käyttää. Onneksi naapurikunnassa alkoi kansallispukukurssi, jossa kävin tekemässä uuden puseron. Vanhasta oli ehjää olkapään kirjontareunus ja rannekkeiden kirjonta, ne purin pois ja käytin uuteen puseroon. Myös nyytinkipitsi oli vielä ehjä ja kunnossa, sitä ei onneksi tarvinnut tehdä. Esiliina eli polle, vironvyö ja vikkelikuvioiset vihreät sukat sukkanauhoineen kuuluvat Seiskarin puvun asusteisiin. Koskaan minulla ei ole ollut niin paljon aikaa, että olisin ehtinyt alusta asti tehdä oman pukuni, siksi alun perin teetin sen. Puseron tekeminen kuitenkin osoitti, että ei se täysin tekemätön paikka ole ja tulevaisuudessa korjattavat ja uusittavat osat aionkin tehdä tai kunnostaa itse.

Päivi Korteniemi, yrittäjä

Kuvat: Päivi Korteniemi

Seiskari-Seura ry tilasi Seiskarin naisen kansallispuvun tarkistuksen, ja se valmistui 1989 Kansallispukuraadin ja Kansallispukukonsultti Ritva Somerman toimesta. Seiskarin saaren sijainti Suomenlahdella Suomen ja Viron välissä näkyy etenkin puvun nauhoissa ja ylispaidan mallissa sekä nyplätyissä pitseissä.

Tarkistetussa Seiskarin hameessa eli ympärikössä on ylhäällä poikkiraitainen jatke, koska kangaspuiden leveys ei aikanaan riittänyt täyspitkän hameen kutomiseen poikittain. Hameessa on leveiden sinisten raitojen välissä moniväriset leveämmät raita-alueet, väreinä keltaista, ruosteenpunaista, vaaleansinistä, vihreää ja tummansinistä. Paitoja on kaksi: alle puetaan hihaton hankkipaita ja päälle lyhyt ylispaita, jonka helmassa on kaksi leveää punavalkoista nyytinkiä ja niiden välissä punainen puuvillakaitale. Paidan olkapäät ja rannekkeet on kirjottu sinisin ja punaisin ristipistoin. Halkio kiinnitetään hopeisella paljinsoljella. Polle eli esiliina on puna-valkoraitaista ripsiksi kudottua puuvillapellavaa. Se sidotaan kapealla pirtanauhalla. Pukuun kuuluu myös leveä, poimintakuvioinen vironvyö, jota voi käyttää esiliinan päälle solmittuna, tai kiinnittämässä puolireiteen ulottuvaa sarkaviittaa, jota Seiskarilla kutsuttiin hameeksi. Sukat ovat tummanvihreät, yläreunasta valkoraidalliset ja nilkan sivuun on neulottu punavalkoinen vikkelikuvio. Kengät ovat pyöreäkärkiset, nahanväriset lipokkaat tai mustat nauhakengät. Neidon päähine on alussilkiksi nimitetty, kovitettu pantamainen päähine, jota kiertää leveä tummanvihreän ja punaisen kirjava silkkinauha. Aikuinen nainen käyttää kolmiomaiseksi taitettua huntua, joka on kolmesta kulmasta kirjottu ristipistoin. Hunnun alla otsalla on sykerö tukena. 

Puvun ohjeita ja tarvikkeita myy Taito Kymenlaakso (Kouvola).

Lähteet: www.kansallispuvut.fi