Suistamon perinnepuku / naisen puku

Suistamon perinnepuku on kaunis, juhlava, perinteikäs ja miellyttävä päällä. Se edustaa minulle rakkaita suistamolaisia juuriani Raja-Karjalassa.

Mammani, äidinäiti Antonina Kasa, syntyi Suistamon Suursaran kylässä vuonna 1916. Hän oli ahkera, aktiivinen, taitava käsityöihminen ja mestarileipoja. Hän oli oikeudenmukainen puurtaja, joka piti huolta omistaan. Mamma lauloi kuorossa ja esiintyi kansallispuvussa. Äitini kertoman mukaan mamma kantoi minua vauvana käsivarsillaan ja lauloi. Uskon, että sain laulunlahjan häneltä verenperintönä. Mamma hoiti minua ensimmäiset 1 vuotta 7 kuukautta. Sen jälkeen hän valitettavasti siirtyi tuonilmaisiin, vain 56-vuotiaana. Vaikka minulla ei ole hänestä selviä muistikuvia, tunneside häneen on vahva ja kannan mukanani hänestä kertovia tarinoita, joita olen kuullut äidiltäni, kummitädiltäni ja Suistamon suursarkalaisilta.

Toimin Suistamon Perinneseuran puheenjohtajana 2015–2018. Kesällä 2015, kun valmistauduin Hyvinkään Karjalaisiin kesäjuhliin ja suistamolaiseen iltaan, aloin etsiä itselleni lainaksi Suistamon perinnepukua, josta olin kuullut hiljattain. Tamperelainen, myös suistamolaiset juuret omaava, Anu Aaltonen lainasi minulle omaa pukuaan. Ihastuin puvun upeisiin väreihin, olkapään kuoseihin ja hienoon esiliinaan. Päätin saman tien hankkia oman puvun. Ostin perinnepuvun sen suunnittelijalta ja tekijältä Seija Raitaselta muutama kuukausi myöhemmin. Siitä lähtien olen pukenut puvun päälleni jokaiseen tärkeään tapahtumaan ja tilaisuuteen.

Suistamolla on ainutlaatuinen kulttuuriperintö runolaulajineen, itkuvirren taitajineen ja kanteleen soittajineen. Arvostan ja vaalin tätä mammalta saamaani perintöä. Mammani isän eno oli runolaulaja Iivana Onoila (1842–1924), jota kutsuttiin yhdeksi Karjalan kiertävistä runolaulajista.

Johtamillani Suistamon laulujuhlilla esitämme ikiaikaisia rajakarjalaisia runolauluja, itkuvirsiä, vienankarjalaisia ja inkeriläisiä lauluja sekä vanhaa ja uutta kansanmusiikkia karjalaksi ja suomeksi.

Perinnepuvussa tunnen olevani juurillani, osa mammani perintöä, osa suistamolaista kulttuuriperintöä. Kun puen perinnepuvun päälleni, tunnen olevani sisällä suistamolaisessa perinteessä, turvassa ja kotona. Perinnepuvussa olen pitänyt puheita, juontanut tilaisuuksia, laulanut ja tanssinut. Olen myös tehnyt sitä tunnetuksi uusille suistamolaisille ja karjalaisille sukupolville. Koen, että se on minun oikeuteni ja samalla velvollisuuteni. Puvullani ja suistamolaisilla juurillani on tarina, jota haluan kertoa, siksi kannan pukuani ylpeänä.

Satu Niemelä, viestintä- ja markkinointijohtaja

Suistamon laulujuhlien taiteellinen johtaja

Suistamon Perinneseuran puheenjohtaja 2015–2018

Suistamon perinnepuvun on suunnitellut Seija Raitanen 1990-luvulla. Inspiraatiota hän haki vanhojen suistamolaisten esikuvien mukaisista malleista. Pitkä paita, rätsinä, sai muotonsa Kaksosen suvun 1800-luvun kivijalkapaidasta, kiilamallinen sarafaanihame on tunnettu koko Raja-Karjalan alueella ja näyttävä peretniekka eli essu koristeltiin suistamolaisen naisen taidonnäytteillä, leveällä punapoimintaraidalla ja pitkällä pirtanauhalla. Kädentaitoja paljastuu lisää hameen helmaa heilauttaessa: paidan helma on koristettu etupistokirjonnalla. Puvun täydentää lempeän violetti rajakarjalainen päällysnuttu, suhai. Aikuinen nainen peittää päänsä punasamettisella säpsällä.

Puvun suunnittelun jälkeen sitä valmistettiin runsaasti seuran naistoimikunnassa ja käsityökerhossa. Toisen tulemisen puku koki 2010-luvun puolessavälissä, kun Suistamon Perinneseuraan tuli uutta nuorempaa väkeä ja tietoisuus perinnepuvusta levisi Facebook-ryhmän kautta. Pukuja ostettiin vanhemmilta sukupolvilta ja niitä alkoi näkyä Suistamon Perinneseuran järjestämissä tilaisuuksissa.

Koska perinnepuku ei ole kansallispuku, tarkkoja väri- ja kangassuosituksia ei ole. 1990-luvun puvut valmistettiin puuvilla-, sekoite- ja keinokuitukankaista. Kankaiden valinnoissa ajateltiin mm. sitä, että kotiseutureissuilla puku säilyisi siistinä ja sileänä, vaikka silitysmahdollisuuksia ei olisi. Puvun voi valmistaa käyttöä, saatavuutta ja juhlavuutta silmällä pitäen itselleen mieluisista kankaista: puuvillasta, pellavasta tai vaikkapa silkistäkin. Mallipuvun värimaailmassa tulee kuitenkin pitäytyä, jotta perinnepuku säilyy tunnistettavana.

Lisää puvun suunnittelusta voi lukea Seija Raitasen kirjasta Perintönä kädentaidot. Kirjaa voi tilata Suistamon Perinneseurasta.