Tuutari / naisen puku

Opiskelin käsityönopettajaksi 1990-luvulla. Seurasin opinnoissani vuonna 1994 kansallispukukurssin opetusta yhden illan, jonka aikana ehdin käymään kaikki kansallispukukirjat lävitse. Päädyin Tuutariin suuren käsin kirjomisen takia, koska sitä pystyi tekemään opiskelijabudjetin voimalla.

Pari ekaa vuotta kansallispukukursseilla meni pelkästään kirjoessa paidan ja esiliinan kirjontoja. Sitten hommasin hameen karstavillalangat kutomista varten, koska halusin saada paksumman hamekankaan kuin mitä sai ostamalla valmiin kankaan. Hamekankaan kutominen venytti omaa osaamiskykyä äärimmilleen kudelankojen mennessä poikki tosi herkästi, mutta kurrimaidon avulla siitäkin 9 metristä selvittiin. Valmis hamekangas kutistettiin sitten pesukoneessa 6 m pituiseksi. Lopputuloksena hamekankaasta tuli kuitenkin ihana!

Sen jälkeen aloin tehdä paitaa valmiiksi. Kiitos sukulaisten joulu- ja syntymäpäivälahjoiksi ostamien paidan kangastarvikkeiden paljinsolkineen, paita valmistui vuonna 1997 ja hame vuoden 1998 aikana. Esiliina valmistui seuraavana vuonna. Säppäliä aloin valmistamaan vuonna 2000. Operaatiota alkoi haitata päätyminen omalle kansallispukukurssille opettajaksi vuonna 1997. Vuosien aikana olen opettanut Espoon ja Helsingin työväenopistojen kansallispukukursseilla, ja välillä on tullut tehtyä muitakin kansallispukuja joko alusta asti tai vanhoja korjaten. Säppäli on jäänyt puoliksi tehtynä odottamaan rauhallisempaa ajanjaksoa. Neidon päähineellä kun ei enää ole käyttöä tämän ikäisenä. 

Vironvyötä varten piti etsiä monia vuosia ensiksi sopivia pöytäkangaspuita, että sen pystyy tekemään. Pukuun kuuluvaa sarkaviittaa varten on menossa sarkakankaan etsinnät vai pitääkö ne kuitenkin itse ensiksi kutoa – siinä on sopivaa ikuisuusprojektia vielä tähän pukuun. Kaavat ja museon sarkaviitan kuvat jo löytyvät, joten sen puolesta asiat ovat selvät. Tuutarin naisen huntu olisi ihana löytää edes kuvamateriaalien avulla, jotta sitä pystyisi sitten alkaa miettimään. Museon neliökankaasta kun on hieman vaikea päätellä hunnun laskostamistapaa.

Jaana Rakkola

Kuvat: T-M.P.

Helmi Vuorelma Oy tilasi tarkistuksen Tuuterin puvulle, ja se valmistui vuonna 1989. Tarkistuksesta vastasivat kansallispukuraati ja tutkija Ildikó Lehtinen. Samassa yhteydessä puvun nimi korjattiin esikuva-aineiston kotipaikkaa vastaavasti Tuutarin puvuksi. 

Tuutarin pukuun kuuluu leveä tummansininen liivihame, jonka kapeat olkaimet ja hameen kaulus ovat punaista verkaa ja kirjottu värikkäästi. Helmaa kiertää kapea verkakaitale. Rekkopaita, eli inkeriläisittäin peräpaita, on useasta eri kangaslaadusta koottu ja sitä koristaa värikkäin villalangoin kirjottu rekko ja hihanperät. Hihansuiden väljyys on koottu punaisella iskunauhalla. Rekon vasemmalla puolella olevaa halkiota sulkee messinkinen kaiverrettu paljinsolki. Esiliina on laskostettu ja sen helmassa on leveä värikkäästi kirjottu kaitale ja iskuhapsut. Esiliinaa kiinnittää värikäs ristikkonauha, jonka päissä on tupsut. Pitkä poimintakuvioinen vironvyö kiedotaan vyötäisille kahteen kertaan, ja sen tupsukoristeiset päät ulottuvat takana miltei hameen helmaan. Neidon päähine on kovitettu, runsaasti kiilleliuskoilla, tinanastoilla ja helmillä koristettu säppäli. Vaimon päähinettä ei esikuvapuvussa ole, joten se puuttuu myös kansallispuvusta. Vanhoillisen äyrämöispuvun kanssa tulisi käyttää tummia sukkia, mutta kansallispukukäyttöön on vakiintunut valkoiset sukat. Kengät ovat nahanväriset yksipohjaiset jalkineet tai mustat nauhakengät. 

Pukua myy Suomen Perinnetekstiilit Oy.

Lähteet: Suomen Perinnetekstiilit Oy, www.kansallispuvut.fi