Vanha Karjala / naisen puku

Vanha Karjalan puvussa ihastuin heti outoihin henkseleihin. Minua kutkutti pukuprojektin aloittaminen ja Vanha Karjala tuntui hyvältä projektilta, koska säännöt eivät tässä suunnitellussa puvussa olleet niin tarkkoja kuin oikeissa kansallispuvuissa. Eipä siis muuta kuin toimeen. 

Puvun tekemisen aloitus oli varsinaista salapoliisityötä, kirjottua nauhaa ei ollut, hamekangas piti kutoa käsin ja 70 -luvun ohjeet olivat aika seikkaperäiset. Olin alunperinkin ajatellut kirjovani nauhat, joten nauhan puuttuminen ei haitannut. Kotikylästäni Rääkkylästä löytyi tuttu kutoja, lisäksi puvun vaikeiden kohtien malliksi sain ystäväni vanhan, isotädiltä perityn puvun. Sitten iskikin himo pistellä puku käsin. Käsityöopettajaäitini oli suorastaan häkeltynyt ideasta. Vähitellen hän pehmeni ajatukseen ja neuvoi monessa kohtaa. Sitten kuluikin vuoden verran kirjoessa ja pistellessä pukua kasaan. Valmiin puvun voin viimeistellä itse tehdyillä tsupikkailla. 

Olen käyttänyt kansallispukuja ja feresejä pienen ikäni esiintymisissä, nykyään tosin haluan laittaa puvun päälleni myös juhliin. Viimeksi sonnustauduin Suursaaren kansallispukuuni sukelluskerhoni 40-vuotisjuhliin ja sain lukuisia ihasteluja. Olen myös suuresti innostunut tuunaa mun perinne -ajatuksesta. Näitä ihania pukuja ja kirjailuita pitää ujuttaa katukuvaan mahdollisimman paljon. Vanha Karjala -puvun upeita henkseleitä olenkin jo käyttänyt erilaisissa juhla-asuissa. Tämä on siitä pelottava harrastus, että mielessä siintää jo uusi projekti. Äidin kotipaikan mukaan tekisi mieleni tarttua seuraavaksi Perä-Pohjolan kansallispukuun. 

Hannamari Vallila, toimittaja ja muusikko Mimmit-yhtyeessä

Kuvat: Hannamari Vallila

Vanha Karjalan puku on tuntemattoman henkilön sommittelema ns. fantasiapuku. Puku esiteltiin Koti ja Yhteiskunta -lehdessä vuonna 1899 ja sen jälkeen sitä alettiin valmistaa ompelukursseilla eri puolilla Karjalaa. Tuolloin oli jo perustettu Suomen Käsityön ystävät (1879) ja mm. Aino-puku oli sommiteltu näyttämöpuvuksi Wiipurilaisen osakunnan kuvaelmaan vuonna 1893. Käsitteillä Vanha Karjala, Vanha Suomi kuvattiin menneisyyden kuvitteellisia pukuja.

Vanha Karjalan puku on suunniteltu puku, ei kansallispuku. Pukuun on muunnellen ja vapaasti sommiteltu äyrämöis- ja savakkopukujen piirteitä. Sen erityinen hienous on käsityönä tehty runsas kirjonta. Puku nousi erityisesti naisvoimistelijoiden suosioon 1910-luvulla, jolloin ei ollut vielä tarjolla moniakaan kansallispukumalleja. 

Pukuun kuuluu sini-puna-kelta-valkoraitainen hame, johon on ommeltu kiinni runsaasti kirjotut olkaimet. Olkaimissa on sekä edessä että takana erikoinen yhdistävä vaakakaitale, joka tuo mieleen keskieurooppalaiset kansallispuvut. Paidassa on edessä piilonapitus, ja rannekkeet ja matala kauluskaitale on runsaasti kirjottu. Valkean esiliinan helma ja kiinnitysnauha samaten. Pukuun kuuluu pitkä ja kapea huntu, jonka helmassa on reikäommelta ja hapsureuna. Huntu kiinnitetään takaraivolle pienellä soljella.

Vanha Karjalan pukuun ei ole tuotettu koskaan virallisia valmistusohjeita, joten useimmat pukuyksilöt eroavat jonkin verran toisistaan yksityiskohtien ja esim. paidan leikkauksen suhteen.

Tietoja Vanhan Karjalan puvun valmistamisesta kursseilla on eri puolilta Karjalaa. Esim. Sortavalassa pidettiin ompelukurssi vuonna 1914, johon osallistui Pohjois-Karjalan Kuusjärveltä Elina Huttunen. Rääkkylästä on säilynyt kuva, jossa on Hirvosen tyttöjä Vanha Karjalan puvuissa 1910-luvulla. Kiertävillä kotiteollisuuskursseilla oli saatavana ja valittavana erilaisia malleja, ja Vanha Karjalan puku oli pitkään myös Helmi Vuorelman mallistossa.

Vanha Karjalan puku on luotu aikana, jolloin ei yhtä tietoisesti pyritty tukeutumaan johonkin varmasti kansan käyttämään juhlapukuun kuten sittemmin tietyn alueen kansallispukujen toteutuksessa. Mielikuvituksen avulla luotiin puku, joka loi kuvan karjalaisuudesta. Karjalainen kirjonta oli tuolloin juuri löydetty ja siihen oltiin yhtä ihastuneita kuin kansanrunouteen. Sittemmin kirjonta-aiheet ovat osoittautuneet varsin kansainvälisiksi vaikka niitä onkin kehitelty ja sovellettu paikallisesti.

Lähteet: Kaukonen (1985), www.kansallispuvussa.com sekä Pirkko Sallinen-Gimpl