Viipuri vanha / naisen puku

Tutustuin kansallispukuihin 1,5-vuotiaana kun äiti teki minulle Pälkäneen puvun. Jo samana kesänä minulla oli myös harmia kansallispuvuista Tanskassa esiintymismatkalla, koska kaikilla naisilla oli sama puku joten otin aina väärästä hameesta kiinni! 

Minäkin harrastan kansantanssia, eli kansallispuvut ovat minulle tuttu asu.

Tämä puku on minulle tärkeä, koska minun isomummuni Aili Virolainen on omistanut sen ennen minua. Hän osti sen Helmi Vuorelma Oy:stä vuonna 1964 itsellensä 50-vuotislahjaksi. Tira-mummu oli hyvin ylpeä puvustaan, varsinkin kun hän monesti oli lippuvartiossa Karjalaisten kesäjuhlien kulkueessa se päällään. Hän oli jo pitkään haaveillut puvusta, koska oli kotoisin Viipurista. Minäkin pidän tästä puvusta, koska se näyttää aina kauniilta. Minun lempiosani puvusta on huivi. Mietin joskus mikä oli Tira-mummun lempiosa. 

Puvun hinta oli vuonna 1964 ollut 148 markkaa 5 penniä. Hame 51,00, liivi 36,55, pusero 29,00, esiliina 9,65, tasku 6,55, huivi 5,75 ja tykkimyssy 19,55. 

Kansallispukuperinne on vanha ja pitkä perinne. On upeaa kuinka jokin niin vanha perinne on hengissä vielä tänäkin päivänä.

Meeri Virolainen, 12 vuotta

Kansallispuvut ovat tulleet omaan elämääni hyvin varhain kansantanssiharrastuksen myötä. Tarina on se tavallinen: äiti vei tanhuun kolmivuotiaana, ja täällä ollaan edelleen. Omien lasteni suhde kansallispukuihin on siis syntynyt hyvin luonnostaan ja samoin varhaisella iällä. Meerille tein ensimmäisen puvun kun hän oli vähän yli vuoden vanha, ja olen kiitollisena seurannut hänen kasvuaan omista juuristaan ylpeäksi ja tietoiseksi isoksi tytöksi. Erityisesti isän isän kautta tulevasta kannakselaisesta perinnöstä hän on ollut kiinnostunut jo pienestä asti, ehkä osittain myös minun työ- ja luottamustehtävähistoriani kautta, joihin vahvasti kuuluu Karjalaisen Nuorisoliiton toiminta ja tapahtumat. 

Meeri oli noin kuusivuotias, kun hän piti hyvin tärkeänä että osaa nousta oikeassa kohdassa seisomaan, kun tapahtumissa laulettiin Karjalan pitäjiä: “Äijä oli Muolaasta ja Tira Viipurista, eikö niin?”. Ekaluokkalaisena hän kirjoitti vihkoon Viipuri ja Muolaa, kun tehtävänä oli listata lempikaupunkeja. 

Kun Meeri kasvoi ulos edellisestä kansallispuvustaan, kaivoivat ukki ja mummu kätköistään aarteen: ukin äidin, Viipurissa syntyneen Tira-isomummun vanhan puvun. Kädet täristen otin kalleuden vastaan ja ryhdyin muokkaamaan pukua uudelle käyttäjälleen sopivaksi.

Paljon ei tarvinnut tehdä. Hameen vyötärön laskostin uudelleen ja pesin kankaasta vuosikymmenten pölyt varovaisesti. Pituus oli juuri sopiva, essuista pidempi istui sen kanssa ja liivistä otin hieman sisään. Huivi, tasku ja paidat, sekä lyhyt- että pitkähihainen, olivat priimakunnossa, alushame sopi vain nappia siirtämällä ja tykkimyssy jäi vielä odottamaan aikuisuutta. Musta ja punainen silkkinauha ostettiin tilalle.

Turhaan eivät ole ukki ja mummu verranneet Meeriä Tiraan koko tämän elämän ajan: pieni, tumma ja nopea liikkeissään. Puku istui kuin valettu ja näytti upealta.

Neiti on itse halunnut pitää pukua koulun juhlissa ja muissa edustustilaisuuksissa. Sen päälle pukeminen on aina ilon ja ylpeyden aihe. Kesken ovat tosin vielä neuvottelut siitä, mitä sitten tehdään kun puku pitäisi antaa pikkusiskon käyttöön tämän kasvaessa yli edellisestä puvustaan… Toistaiseksi Meeri on ilmoittanut puvun kasvavan hänen mukanaan ja siskon saavan etsiä omansa muualta. Eikä minulla siihen ole kovasti vastaan sanomista, itsepähän olen tyttäriäni kannustanut kansallispukujen ja omien juurien arvostamiseen.

Anu Virolainen, äiti, joka opiskelee kansallispuvuista ammattia

Kuvat: Anu Virolainen ja Sergei Virolainen

Viipurin puvun julkaisi Suomalaisen Kansantanssin Ystävät vuonna 1915 Kansanpukuja-vihkosessa. Puvun kokoaja ei ole tiedossa, mutta vihkosessa on mainittu, että puku selityksineen on saatu voimistelunjohtaja Aino Hyppöseltä vuonna 1912 Viipurista. Myöhemmin pukua valmisti Helmi Vuorelma Oy.

Tällä hetkellä Viipurin puvulle tehdään tarkistusta museoesikuvien pohjalta.

Pukuun kuuluu kaksi paitaa, lyhyt- ja pitkähihainen; kaksi liivivaihtoehtoa, musta ja tummanpunainen, molemmat pitkähköjä ja takaa runsain körttilaskoksin koristeltuja, sekä tummanvihreä-punaraitainen villahame. Puuvillaisessa esiliinassa on sini-puna-valkeita kudottuja kuvioraitoja, punainen tasku on reunustettu mustalla ja se kiinnitetään vyötärölle punaisella nauhalla. Liinainen huivi on kapeilla punaisilla raidoilla ruudutettu. Aikuisen naisen päähineitä on kaksi: viininpunainen kirjomaton tykkimyssy, jonka takaosaa kiertää silkistä ommeltu kaitale ja musta helttuhattu eli natsi. Neidon päähine on punamusta pinteli, eli takaa hakasella kiinnitettävät, selkään roikkuvat silkkinauhat. 

Puvun ohjeita ja tarvikkeita, poislukien tykkimyssy, myy Suomen Perinnetekstiilit. Puvun lyhyet ohjeet on myös julkaistu Suomalaisen Kansantanssin Ystävien Kansanpukuja-vihkosessa vuodelta 1915, josta on otettu uusintapainos vuonna 2017.

Lähteet: Kansanpukuja (1915/2017), www.kansallispuvussa.com, Kaukonen (1985), Suomen Perinnnetekstiilit Oy